Vakiotanssit

Viisi vakiotanssia – valssi, tango, wieninvalssi, foxtrot ja quickstep – muodostavat puolet kilpatansseista. Vakiotanssit tanssitaan suljetussa, katsojan näkökulmasta varsin staattiselta vaikuttavassa asennossa lattiaa ympäri kiertäen; toisin kuin latinalaistansseja, joissa tanssiparin otteet ja liikkeet ovat vapaampia ja joissa kuviot pysyvät enemmän paikallaan. Vakiotanssijan habitus on kuin tanssiaisista vuosisadan takaa: miehellä on musta frakki siihen kuuluvine asusteineen ja nainen on pukeutunut pitkähelmaiseen ja usein koristeelliseen pukuun. Ideaalitapauksessa vakiotanssi näyttää tyylikkäältä ja elegantilta: usein sanotaan, että hyvä miestanssija antaa naiselle raamit, jotka tämä sitten kauniisti täyttää.

Valssi

Valssi (usein ”hidas valssi” erotuksena wieninvalssista) on ¾-jakoiselta musiikiltaan maallikolle ehkä kaikkein tutuin. Sen juuret ovat tuhannen vuoden takaisessa Ranskassa ja se herätti tällöin suurta pahennusta tanssiparin lähekkäisen tanssiotteen vuoksi. Nykyaikainen, kilpailuissa tanssittava hidas valssi kehittyi 1900-luvun alussa suositusta amerikkalaisesta bostonvalssista ja sai lopullisen muotonsa vuonna 1921.

Valssi on pehmeä, keinuva ja rauhallinen tanssi. Sille ominaisia piirteitä ovat kevyet nousut ja laskut, jotka toteutetaan tarkalla nilkkojen ja polvien käytöllä. Valssi on swing-tanssi, kuten myös kaikki muut vakiotanssit – tango ainoana poikkeuksena. Swing tarkoittaa sanatarkasti keinumista, mikä näkyy katsojalle parin tekeminä vartalon kallistuksina. Tyypillisiä kuvioita ovat muun muassa suoraan liikkuvat chassét, nopeasti ja sulavasti pyörivät pivot-käännökset sekä linjat eli paikallaan tehtävät ”poseeraukset” ja taivutukset.

Tango

Tango kehittyi Argentiinan kaupunkien slummeissa 1800-luvun lopulla. Sitäkin pidettiin aluksi julkeana tanssina, mutta kulkeutui hieman ”hillitympänä” versiona 1900-luvun alussa Pariisin kautta muuhun Eurooppaan, missä se saavutti nopeasti suosiota. Tanssinopettajat kehittivät tangoa edelleen ja sopivat sen opettamisen suuntaviivoista 1920-luvulla.

Tango on latinaa ja tarkoittaa ”kosketan”. Tango ilmentääkin tavalla tai toisella intohimoa ja dramatiikkaa, ja näiden piirteiden pitäisikin välittyä katsojille tanssijoiden esittämisen kautta. Liikekieleltään tango on hyvin erilainen muihin vakiotansseihin (swing-tansseihin) verrattuna: tangossa ei ole nousuja ja laskuja eikä kallistuksia ja liike on vahvaa, terävää, katkonaista, äkkinäistä ja yllätyksellistä. Usein nopeita pyrähdyksiä korostetaan olemalla ensin liikkumatta tai liikkuen hitaasti hiipimällä. Tanssipari on tangossa myös muita vakiotansseja tiiviimmässä kontaktissa. Kilpatanssitangolla on vähän yhteistä suomalaisten kehittämän version kanssa – ei pelkästään liikekielen, vaan myös musiikin osalta.

Wieninvalssi

Juhlallisena hovitanssina tunnetun keskieurooppalaisen wieninvalssin kukoistusaikaa oli 1800-luku, jolloin muun muassa Straussin veljekset sävelsivät monia tunnettuja valssikappaleita. Vuonna 1815 pidetyn Wienin ”tanssivan kongressin” myötä tanssi tuli tunnetuksi ympäri Eurooppaa ja sen ensimmäiset maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin 1934. Se hyväksyttiin viidenneksi vakiotanssiksi toisen maailmansodan jälkeen.

Wieninvalssi on kaksi kertaa hidasta valssia nopeampi: tempoltaan yksi tahti eli kolme askelta sekunnissa. Se sisältää kaikista kilpatansseista vähiten kuvioita. Pari liikkuu lattialla suoraan lattian sivujen suuntaisesti pyörien samalla ympäri välillä myötä-, välillä vastapäivään. Lisäksi pari voi tanssia lattian keskelle tekemään fleckerl-kuvion, eli pyörimään paikallaan vinhasti ympäri. Wieninvalssi on hitaamman sukulaisensa tapaan myös aaltoilevaa, mutta kuitenkin paljon tasaisempaa, suoraviivaisempaa, etenevämpää ja jatkuvampaa. Wieninvalssi on fyysisesti raskaimpia tansseja, mutta silti sen tulee näyttää äärimmäisen helpolta, sujuvalta ja nautittavalta – kuten kaikkien muidenkin tanssien.

Foxtrot

Foxtrotin musiikilliset juuret ulottuvat 1800–1900-lukujen taitteeseen, jazzin syntyhistorian aikaan. Tuolloin Yhdysvaltain suurkaupunkien kabareeteattereissa ja tanssiklubeissa soivat, vilkkaasti kehittyvät musiikkityylit poikivat hitaan foxtrotin, joka sitten vakioitiin Englannissa 1920-luvulla.

Foxtrot on liikkeeltään sulavaa ja jatkuvasti hitaasti virtaavaa, tempoltaan hitaan valssin luokkaa. Se on kuitenkin nousujen ja laskujen osalta valsseja tasaisempaa ja tarvitsee onnistuakseen vaativamman jalkatekniikan osaamista. Foxtrotin sanotaankin olevan vakiotansseista kaikkein vaikein. Foxtrotin musiikille on tyypillistä leikitellä liikettä viivyttämällä. Monet kuviot ovat nimeltään ja perusidealtaan samoja kuin hitaassa valssissa, mutta eroavat luonnollisesti rytmitykseltä ja teknisiltä yksityiskohdilta. Foxtrot on paitsi tyylikäs, myös sellainen tanssi, jota olisi hyvä tanssia kevyellä mielellä ja pilke silmäkulmassa.

Quickstep

Sama foxtrotin tanssirytmi soi 1900-luvun alussa myös nopeampana versiona. Tähän nopeampaan musiikkiin sovitettua tanssia kutsuttiin aluksi nopeaksi foxtrotiksi. Tanssi sai vaikutteita myös hyvin meluisasta charleston-tanssista ja se standardisoitiin quickstep-nimisenä vuonna 1929.

Quickstep on nopein ja siten myös vauhdikkain vakiotanssi. Vain quickstepille tyypillisiä kuvioita ovat moninaiset hypyt, nopeasti etenevät juoksupyrähdykset sekä monimutkaiset askelkikkailut, joita korostetaan hitaammilla perusvuoroilla ja paikallaan pysyvillä linjoilla. Vaikka askellus on nopeaa, tanssi ei saa näyttää kiireiseltä, repivältä, levottomalta tai raskaalta. Quickstep tanssitaan vakiotansseista viimeisenä, joten sitä tanssiessa täytyy parin ottaa itsestään kaikki irti ja vielä ilmentää tanssin keveän iloista ja koomistakin luonnetta. Väsähtämistä ja kolarointia tulee varoa erityisesti.

Latinalaistanssit

Latinalaistansseihin luetaan kilpatanssissa viisi tanssia, joista kolmen – samban, cha chan ja rumban – alkuperä on latinalaisessa Amerikassa. Näiden lisäksi paso doble on Espanjasta ja jive USA:sta. Latinalaistansseissa on paitsi vapaampi (ja usein niukempi) vaatetus, myös tanssiasento ja askelkuviot ovat paljon moninaisempia kuin vakiotansseissa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lattialla tehtäisiin mitä vaan, sillä kuviot ja tekniikka ovat tanssikohtaisia ja eri tanssien erilaiset musiikit luovat erilaisia ilmapiirejä. Latinalaistansseissa miehen ja naisen erilaisten liikekielten ja roolien eron tulee olla lattialla hyvin selkeä.

Samba

Samba on Brasilian kansallistanssi. Sen musiikilliset juuret ovat Afrikassa, josta orjat toivat perinteitään uuteen maailmaan – itse asiassa monien muidenkin latinalaistanssien juuret ovat Afrikkalaisessa musiikissa. Samba-sanaa alettiin käyttää tanssin yhteydessä 1900-luvun alussa ja oli toisen maailmansodan jälkeen jo laajasti tunnettu tanssi.

Sambaa vakioitaessa kilpatanssiksi 1950-luvulla tanssinopettajat lisäsivät siihen elementtejä muistakin brasilialaisperäisistä tansseista, minkä vuoksi kilpatanssisamban tempo on perinteistä karnevaalisambaa hitaampi ja tyyli monimuotoisempi. Samban rytmiikka on tämän vuoksi huomattavasti muita latinalaistansseja rikkaampi, mikä tekee tanssista mielenkiintoista katsottavaa.

Samban peruselementti on baunssi eli rytmikäs jousto polvista ja nilkoista, mikä johtaa voimakkaaseen lantionliikkeeseen. Samba on iloinen ja riehakas juhlimistanssi.

Cha Cha

Myös cha cha chaksi kutsuttu tanssi on rytmillisesti uusin latinalaistanssi, jonka loi yksi henkilö: kuubalainen viulisti ja säveltäjä Enrique Jorrín. Hän kehitti tanssin 1940-luvulla tiiviissä yhteistyössä tanssijoiden kanssa ajan muotitanssin, danzon-mambon, pohjalta. Cha cha -nimen kerrotaan tulleen matkimalla tanssijoiden jaloista lähtevää ääntä. Tanssia muokattiin edelleen Englannissa seuraavalla vuosikymmenellä.

Cha chan perusrytmi nelijakoisessa musiikissa on 1-2-3-4-&, missä nelosisku on puolitettu kahdeksi askeleeksi (4 ja &) eli neljäs isku on synkopoitu. Tämä voidaan kirjoittaa myös 2-3-cha-cha-cha – tämä cha-cha-cha-kohta on usein chassé-askeleen, eli sivulle-yhteen-sivulle-askeleen paikka peruskoreografioissa. Perinteisen nelijakoisen musiikin rikkominen tällä tavalla tekee tanssista uniikin. Cha cha on huomattavasti terävämpää kuin samba, sillä siinä jalkojen suoruuteen kiinnitetään erityistä huomiota.

Rumba

Kuubasta kotoisin oleva tanssi. Sanana rumba tarkoittaa itse asiassa kuubalaista tanssia ja soittoa yleensä. Se tanssi, mitä kilpatanssissa kutsutaan rumbaksi, on oikeastaan kolmannesta kuubalaisesta tanssista sonista 1930-luvulla kehitetty hitaampi versio.

Vaikka rumban peruskuviot ovat samanlaiset kuin cha chassa, rumba on tunnelmaltaan ratkaisevasti erilainen kuin iloinen ja eloisa cha cha. Rumba on nimittäin hidas, sensuelli ja romanttinen tanssi, jonka liikekielen tulisi viestittää miehen ja naisen välistä intohimoa. Rumbassa mies ja nainen tanssivat lähekkäin ja enemmän paikallaan kuin muissa tansseissa. Musiikin hitauden vuoksi tanssijoilla on rumbassa aikaa näyttää niin puhdasta teknistä osaamista kuin näyttäviä linjoja. Kilpailuiden kolmantena tanssina rumba on tervetullut, rauhallinen hetki neljän vauhdikkaamman tanssin välissä.

Paso doble

Espanjalaisissa härkätaisteluissa soitettavaan marssimusiikkiin perustuva paso doble on sekä rytmillisesti että teknisesti poikkeava kilpatanssilaji. Yleisesti käytetään vain yhtä paso doble -kappaletta, España Cani, jolla on erikoinen rytmiikka: kahdeksan iskun tahtien joukossa on muutamia neljän, kuuden ja kahdeksan iskun tahteja ja lisäksi parin iskun taukoja. Teknisesti paso doble eroaa muista latinalaistansseista siten, että siinä eteenpäin askeleet otetaan kannalla eikä päkiällä, mikä johtaa moniin muihinkin teknisiin eroavaisuuksiin.

Paso doblessa miehen rooli on olla härkätaistelija naisen liikkeiden imitoidessa yleensä punaista viittaa. Jos rumba on enemmän naisen tanssi, on paso doble aggressiivisen miehekäs tanssi, jossa naisen rooli on tyytyä mukailemaan parinsa liikkeitä. Paso doble on nopeatempoista, vahvaa ja etenevää ja muistuttaa hieman flamencoa muutamien kuvioiden, käsien liikkeiden ja jalkojen koputusten osalta.

Jive

Jive on rock’n’rollin edeltäjä, joka kehittyi USA:ssa 1940-luvulla ja jonka amerikkalaiset sotilaat toivat Eurooppaan toisen maailmansodan aikana. Se oli erityisesti nuorison suosima, riehakas tanssi, jota vanhempi sukupolvi paheksui. Englantilaiset tanssinopettajat siistivät sen kuvioita, mutta kilpailuissa sitä tanssittiin vain erillislajina aina vuoteen 1976 asti.

Jive on hyvin nopeatempoinen tanssi. Sille on luonteenomaista kahdenlainen liike: toisaalta jiven perustana oleva swing eli lantion keinuminen puolelta toiselle, toisaalta terävät potkut ja pomppiva liike. Swing on autenttisempaa jivea, kun taas potkut ovat myöhempää perua. Jiven iloinen luonne tarjoaa mahdollisuuden humoristisille ja koomisillekin kuvioille ja yleisölle esittämiselle.